Wednesday, January 22, 2014

Ah, home, let me come home

Vuosi sitten vannoin, että vuonna 2013 tulee elämässäni tapahtua muutoksia. Takana oli jo melkein pari vuotta mukavaa ja ihanaa eloa Turussa, mutta ilman sen suurempia "edistysaskelia". Totuuden nimissä odotin muutoksen olevan todennäköisimmin muutto ulkomaille, mutta toisin kävi. Yksi aikuinen askel tuli otettua, kun löysin itseni asuntonäytöistä ja loppujen lopuksi pankista tekemässä asuntokauppoja. Tämä kotiprojekti ponnahti käyntiin lokakuussa.


Vaikka olen aina ollut sisustus-mielinen ja visuaalinen, niin kodin remontoinnin myötä on tullut eteen runsaasti uusia haasteita. Lisäksi mielipiteitä on pitänyt olla asioihin, joita ei koskaan aikaisemmin ole tullut mietittyä. Nyt kun jokainen ilta ei mene ihan täysin hikisissä remppakuteissa, aloitan projektista bloggaamisen hieman jälkijunassa.


Kyseessä on 70-luvun kerrostalo-asunto, joka on lähestulkoon alkuperäisessä kunnossaan. Hyvä niin, koska omantunnon tuskia ei asuntoa purkaessa ole tullut. Keittiö ja märkätilat olivat siinä kunnossa, ettei niitä olisi pystynyt katselemaan edes väliaikaisesti. 

Se mikä asunnossa ihastutti heti ensi näkemältä, oli asunnon valoisuus, isot ikkunat, kauniit näköalat, ja mahdollisuus muokata asunto täysin uuteen uskoon.